Tension, stress & trauma releasing exercises (TRE®) on amerikkalaisen sosiaalityön tohtori David Bercelin kehittämä menetelmä, jonka avulla voidaan purkaa elämän varrella kehoon kertyneitä jännityksiä. TRE®-harjoituksessa opetellaan muutaman yksinkertaisen lämmittelyliikkeen avulla houkuttelemaan kehosta esiin se tärinä ja liike, jonka tarkoitus on palauttaa yksilö rentoutuneeseen ja tasapainoiseen tilaan stressaavien kokemusten jälkeen.
TRE®:n aikaansaama liike on samankaltaista kuin stressaavissa tilanteissa ilmenevä tärinä, jota voi nähdä esimerkiksi innostuneilla pikkulapsilla tai pelokkailla eläimillä. Useimmat meistä ovat oppineet aikuisuuteen mennessä tukahduttamaan tärinän ja häpeämään sitä aivan kuin se kertoisi jotain heikkoudestamme. Tosi asiassa, tärinä on voimavaramme.
Säännöllisen TRE®-harjoittelun on koettu esimerkiksi rauhoittavan mieltä, rentouttavan kehoa, parantavan unen laatua sekä vähentävän stressin tunnetta. TRE®:tä voi käyttää apuna työstä, arjesta ja urheilusuorituksista palautumiseen tai valmistautumisessa vaativaan suoritukseen, kuten esitykseen tai työhaastatteluun.
TRE®-harjoittelu pohjaa ihmisen fysiologiaan eikä sisällä minkäänlaista ideologista tai uskonnollista tausta-aatetta. Harjoittelun tarkoista vaikutusmekanismeista ei ole vielä tieteellistä näyttöä, mutta kokemuksellinen näyttö harjoittelun hyödyistä on maailmanlaajuista.
TRE®-harjoittelu ei vaadi erityisen hyvää keskittymiskykyä tai lihaskuntoa. Harjoituksessa kuunnellaan omaa kehoa ja annetaan sen kuljettaa liikettä eteenpäin. Vaikka liike tulee kehosta, sen voi pysäyttää milloin vain. TRE®-ohjaajan avulla opit säätelemään omaa harjoitustasi siten, että harjoittelu tuntuu aina turvalliselta ja miellyttävältä. Opittuasi menetelmän käytön voit jatkaa itsenäistä harjoittelua niin kauan kuin koet sen tarpeelliseksi. Joskus TRE®-ohjaajan avusta voi olla hyötyä aloituskurssia tai -tapaamista pidempään.
TRE® sopii useimmille perusterveille henkilöille ja menetelmää voidaan soveltaa yksilöllisesti myös eri tavoin liikuntarajoitteisille. TRE®:n helppoudesta ja luonnollisuudesta johtuen harjoittelulle ei myöskään ole varsinaista ikärajaa, vaan siitä voivat hyötyä niin nuoret kuin varttuneemmat. Harjoittelua ei kuitenkaan suositella aloitettavaksi seuraavissa terveydellisissä tilanteissa:
- vakava sydänsairaus
- syöpähoidot
- epilepsia
- raskaus
- pian leikkauksen jälkeen
- vakava mielenterveydellinen sairaus esim. skitsofrenia, psykoosi ja voimakas psyykelääkitys
Jos harjoittelun aloitus mietityttää, ota yhteyttä ja mietitään yhdessä voisiko TRE® sopia sinullekin.
Parhaimmillaan TRE® on erikoisen upea, useimmiten hauska, aluksi kummallinen, mutta lopulta ihmeellisen helppo ja luonnollinen tapa tutustua omaan kehoon ja itseen ihan uudella tasolla.
Se on myös tapa päästää irti turhasta kuormituksesta.
Sitä ei voi täysin selittää…
TRE® pitää kokea!
Katso tulevat kurssit täältä tai ota yhteyttä.
Lisätietoja TRE®:stä löydät esimerkiksi osoitteista:
www.trefinland.fi (suomeksi)
www.treforall.org (englanniksi)